Meillä tammikuu vaihtui helmikuuksi Colden Bayssa. Ja hyvin vaihtuikin, sillä Colden Bay voitti meidät lopulta puolelleen, kaikin puolin. Kunhan sinne ensin pääsimme ja asetuimme. Nimittäin Takaka Hillin ylitys oli "pahin" paikka tähänastisista kiharaisista vuoristoteistä. Timo ajoi ja minä pidin suuni kiinni, ja samalla painoin jarrua omalla puolellani niin että pohkeeseen sattui. Enkä katsellut sivulle tai varsinkaan alas. Eikä katsonut Timokaan; piti silmät vain tiessä ja sen reunoissa.
 |
| Näköalapaikalla puolimatkassa huilattiin ja ihmeteltiin, että mistä me oikein tultiin. Ja että mennäänköhän me noidenkin vuorten yli? |
 |
| Kyllä nyt naurattaa, kun on tasaista maata jalkojen alla näköalapolulla. Oli muuten kaunis polku! |
 |
Ja sitten tietenkin alaspäin. Kuvassa näyttää niin keposelta, mutta todellisuus on toista. Jos on kaiteet, niin sen tietää, että siitä on kunnon pudotus. Jos ei ole kaiteita, niin siitä on vähän pienempi pudotus. Eikä mutkan jälkeen tiedä mitä edessä on. Huh! "Mutta jos kerran noi rekatkin menee, niin kyllä mekin"-lausetta toisteltiin muutaman kerran. Toinen lempilause: "En kyllä kato alas!" Ja kolmas: "Ei meillä oo mitään hätää, kyllä tää kohta loppuu." Ja loppuihin se. Jälleen tuli todistettua, että Timo on hyvä kuski. Vaikka korkeanpaikan-kammoinen onkin.
|
Ensivaikutelma koko Colden Baystä oli pettymys: vastassa oli pikkuinen Tanakan kylä jossain peltojen keskellä ja vedettömät rannat vähän matkan päässä. Ajoimme tien loppuun asti, mutta meri oli vetäytynyt kauas. Mikä se sellainen kultainen lahti on, jossa ei ole edes vettä? Toki ymmärrsimme, että on laskuveden aika, mutta silti.
 |
Missä se meri on? Tätäkö tämä on? Päätimme kuitenkin asettua Poharaan, koska näytti, että siellä olisi budjettiin sopivia asuinpaikkoja kaksikin. Ollaan nyt edes yksi yö.
|
Ja siitä se sitten lähti. Asetuimme taloksi aivan ihastuttavaan majataloon, jonka omisti sveitsiläinen pariskunta. He olivat asettuneet Colden Bayhin ja rakentaneet tämän majatalon 20 vuotta sitten. Majatalo Sans Souci (= Ei huolia) koostuu useammasta rakennuksesta, jotka on tehty savesta ja oljista, kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Mikä mieletön mäihä meillä, että satuimme juuri tänne tulemaan ja tääktä majapaikkaa kysymään!!!!
 |
| Meidän huoneisto rypäleköynnöksineen ja ruohokattoineen ulkoapäin... |
 |
| ... ja sisältä. Paksut seinät pitävät kuuman ilman ulkona ja ihana viileä lattia! Eikä kokolattiamattoja missään! |
 |
| Kaikille seitsemälle huoneistolle yhteinen jaettu pesu- ja pyykkihuone... |
 |
| ... ja kompostoiva wc, jossa tuuli vilvoitti ihanasta alhaalta asioijaa. Eikä haissut yhtään! |
 |
| Pariovet avautuivat isoon puutarhaan, jossa kasvoi erilaisia hedelmäpuita, joista sai käydä hakemassa päärynöitä, luumuja ja omppuja. |
 |
| Ja aamupala oli tätä laatua! Majatalo oli myös kuuluisa ruuistaan. Niin kuuluisa, että me emme valitettavasti mahtuneet syömään illallista, kun kaikki paikat oli buukattu etukäteen täyteen. Mutta onneksi saimme nauttia aamupaloista! |
Ja onneksi lähinaapurustossa oli muita hyviä ruokapaikkoja. Hyvää kalaa ensin ja seuraavan päivän iltana erittäin hyvää lammasta toisessa paikassa. Samalla saimme seurata, kun paikalliset caravaanarit viettivät iltaa campingalueelle ja tapasivat tuttuja läheisessä ravintolassa.
 |
| Harvinainen näky: vihreää salaattia lautasella. Jos ravintola-annoksessa on jotakin vihannesta, se on yleensä coleslowta. |
Helmikuun 1. päivä suuntasimme Abel Tasmanin kansallispuistoon, josta löysimme ne kultaiset hiekat ja rannan. Matka autolla oli tosin taas aika kiharainen ja tiet hiekkaisia, mutta kokemustahan meillä jo oli karttunut. No hätä. Ja se on muuten totta, että menomatka tuntuu aina paljon pelottavammalta ja pidemmältä kuin paluumatka. Kun pääsimme lopulta parkkipaikalle ja kansallispuiston opastuspaikalle (yhdelle niistä!), meidät neuvottiin patikkapolulle. Ja mehän mentiin.
 |
| Ja sieltä se avautui. |
 |
| Näimme sinusta vain pienen osan, mutta hyvä niinkin. Näkemiin sinä upea Abel Tasman National Park! |
Tuli helmikuun 2. päivä ja me pakkasimme taas reput. Maukkaan aamupalan jälkeen istuimme autoon; edessä olisi jälleen Tanaka Hillin ylitys, nyt vaan toisin päin. Kun joimme vielä kahvit Takakan pikkukaupungin keskustan pienessä kahvilassa, tuli mieleen ja siinä ääneen mietittiin, että pitäiskö jäädä pidemmäksi aikaa.... Takakakin näytti nyt niin viehättävältä paikalta ja sen kahvilat ja kaupat niin hauskoilta ja kutsuvilta. Hm!
Olis ehkä pitänyt jäädä vielä edes yhdeksi yöksi.... Mutta sellaista se on, reissu jatkukoon. Colden Bayssä teimme myös loppureissun kannalta ison päätöksen: emme lähde ajamaan Queenstowniin ja Milford Soundille. Aikaa ei ole riittävästi, jos halumme tehdä muutakin kuin istua autossa. Kurvaamme siis länsirannikon kautta läpi eteläsaaren kohti Christchurciä ja siitä sitten jo ylöspäin.
 |
| Pitkällä automatkalla pitää muistaa myös verrytellä ja jaloitella riittävän usein. |
Kommentit
Lähetä kommentti