Kaikourassa soi blues

Näkyykö valaita?

Matka jatkui itärannikkoa ylöspäin Kaikouraan, joka on tunnettu valaiden bongauspaikka. Vähän sellainen eko-matkailukohde.
Matkalla satuimme pysähtymään päiväkahville varsinaiseen herkkupuotiin jossain Christchursin ja Kaikouran välillä. Päätä nyt näistä mitä ottaisit, lähes mahdoton tehtävä:

Ihmettelimme, että miksihän asuinpaikat Kaikourassa ovat niin vähissä, kunnes perillä tajusimme, että täälläkin on ollut melkoisen paha maanjäristys muutama vuosi sitten. Ehkä yksi syy oli siinä - ei se toipuminen niin nopeasti käy. Maajäristyksen jälkiä korjattiin edelleen myös isoilla tietöillä, joita tuohon välille sattui useita.

Liiketiloja konteissa. Kun maanjäristys vahingoittaa liiketiloja eikä niitä voi käyttää,  yrittäjät jatkavat työtään kontteihin rakennetuissa väliaikaisissa tiloissa. Näin oli tehty vuosien ajan myös Christchursissä. Ja joskus konteista tulee myös "pysyviä" liiketiloja, joita voi tarvottaessa siirtää. Täällä on nähnyt miten monikäyttöisiä kontit ovatkaan ja miten hauskoja tiloja niistä voi syntyä. Jokaisella asialla, jopa maanjäristyksellä on "puolensa", vaikkei kukaan niitä tietenkään toivo. Kieltämättä täällä eteläsaaren itärannikolla maanjäristyksiä tuli oikeasti pohtineeksi.

Majatalomme Kaikourissa. Olimme jo antamassa periksi ja lähdössä eteenpäin, kun kyltti VACANCY tienvieressä pysätti. Ja siihen jäätiin ja edullisesti.

Ilma tuntui kylmältä, plusasteita oli päivällä 17. Miten sitä ihminen tottuu niin nopeasti lämpöön? Ja  miten 17:n asteen lämpötila tuntuu niin kylmältä, että kaikki pitkähihaiset pitää pukea päälle? No, tokihan mereltä tuulee ja navakasti.

Itärannikolla osataan säätiedotukset.

Meri on Kaikourissa niin lähellä ja läsnä. Sen tuntee ja sen haistaa. Jokaisena hetkenä.

Kaikourin keskustaa, kylätie ja kohtalaisen iso kirjastotalo, jossa tutkitaan myös meren elämää.

Kaikourista löytyy myös komeita muraaleja...

... ja paikan hengen mukaisia.

Ja baarissa soi illalla blues!

Kiertueella ja lavalla Jialah B Brunt Trio

Irlantilainen pubi, jossa nuoremmat ja vanhemmat Kaikouran matkalaiset kohtasivat musiikin.

Aamulla matka taas jatkui ylöspäin rannikkoa. Ajatuksemme alkavat kuitenkin jo selvästi kääntyä loppua kohti; nimittäin 14.2. lähestyy ja silloin vaihtuu maa. Varasimme jo laivaliput takaisinpän Wellingtoniin ja yöpaikat sieltä kahdelle viimeiselle päivälle. Myös liput Marlborougin viinijuhlille on varattu. Nämä ennakkovaraukset tietenkin määrittelivät loppuaikaa, mikä oli taas vähän uutta meidän reissulla. Kun varaukset oli tehty, niiden mukaan sitten oli mentävä.

Alla oli jälleen hieno maisematie, joka kulki itärannikkoa ja meri näkyi pitkiä pätkiä meidän oikealla puolella. Kunnon aallot ja kivikkoiset rannat, joille oli pakko välillä pysähtyä ottamaan kuvia: 

Ja vasemmalla olivat edelleen vuoret!

Ja sitten taas tulivat tutut kummut, nyt niin keltaiset, koska kuivaa oli! Radiossa kerrotaan kuinka metsäpalot ajavat ihmisiä kodeistaan ja paloja yritetään taltuttaa kaikin voimin.

Ja sitten tulevat vastaan ensimmäiset Marlborougn´n alueen viiniviljelmät.